Tehokkkuutta ja läpinäkyvyyttä – Kaupunkiliikenne Oy modernisoi tilatiedonhallinnan
EG Optimaze mahdollistaa tarkan kiinteistökustannusten seurannan ja auttaa optimoimaan tilankäyttöä
EG Optimaze ratkaisun hyödyt:
EG Optimaze on kiinteistötietojärjestelmä, joka yhdistää kohdetiedot, graafisen tilanhallinnan ja vuokrauksen hallinnan yhdeksi saumattomaksi kokonaisuudeksi. Ohjelmisto on niin kiinteistö- ja toimitilajohdon ylivertainen työkalu kiinteistötietojen kokonaishallintaan, kuin ohjelmiston käyttäjän työkalu helpottamaan arjen rutiineja, kuten esimerkiksi vuokralaskutusta (sisäistä ja ulkoista) ja kohdetietojen hallintaa. Tietojen helppo ylläpito ja automatisoidut prosessit vapauttavat organisaation eri rooleissa työskenteleviä keskittymään siihen, mikä on tärkeintä – laadukkaaseen kiinteistöjohtamiseen ja päätöksentekoon, sekä laadukkaaseen tehtävien pyörittämiseen. Yhden järjestelmän kautta koko organisaatio pystyy työskentelemään saman päämäärän eteen.
EG Optimaze on loistava valinta yhtä lailla kaupungeille ja kunnille, sekä muille julkisen sektorin toimijoille, kuin yksityisen sektorin kiinteistöjohtajille ja kiinteistöjen omistajille. Ohjelmisto koostuu useasta eri moduulista, ja toiminnallisuuksia on mahdollista muokata asetusten avulla organisaation tarpeet huomioiden.
Ajantasaiset kohteiden perustiedot luovat pohjan kiinteistötietojen hallinnalle.
Kiinteistöportfolion perustietoja hallitaan rekisterissä, joka voidaan helposti sovittaa organisaation omat tarpeet huomioiden. Portfolion avaintietoja on vaivatonta ylläpitää ja ne ovat helposti haettavissa ja raportoitavissa. Järjestelmä mahdollistaa kiinteistö- ja rakennustietojen lisäksi myös muiden kohteiden tietojen hallinnan.
Toiminnallisuuksia
Graafinen tilahallinta on dynaaminen ja visuaalinen tapa hallita organisaation tiloja ja niihin liittyviä pohjakuvia. Graafisen tilahallinnan ytimisessä on intuitiivinen käyttöliittymä, joka esittää tiedot tilojen käytöstä, tilaluokituksista ja muista tärkeistä tilatiedoista.
Järjestelmä ei vain helpota tilatietojen ylläpitoa, vaan tarjoaa myös mahdollisuuden visualisoida tilatiedot pohjakuvan päällä, joka helpottaa tilankäytön optimointia sekä tilasuunnittelua.
Toiminnallisuuksia
Pohjakuvaselaimeen voi lisätä helposti erilaisia asiakaskohtaisia tasoja organisaation oman tarpeen mukaan. Näitä voivat olla esimerkiksi symbolit, luokittelutiedot, väritykset ja tekstitykset.
Järjestelmän avulla hallitset tehokkaasti kohdekohtaiset budjetit sekä seuraat toteumakustannuksia. Kohdekohtaiset kulut ja tuotot voidaan kohdistaa ja jyvittää tiloille ja tilojen käyttäjille pinta-alojen ja tilaluokkakertoimien suhteessa.
Toiminnallisuuksia
Järjestelmän avulla lasket tilakohtaiset sisäiset vuokrat ja kohdistat ne tilojen käyttäjille tilankäytön mukaan. Sisäisen vuokrauksen erilaiset laskenta- ja kohdistus-säännöt voidaan luoda järjestelmään, joka mahdollistaa sisäisen vuokralaskennan todelliseen tilankäyttöön perustuen, sekä kirjanpitoaineiston siirron taloushallintojärjestelmään.
Toiminnallisuuksia
EG Optimaze vuokrauksenhallinta (Lease-moduuli) palvelee sekä vuokranantajia ulosvuokrauksessa, että vuokralaisia sisäänvuokrauksessa. Laadukas vuokrauksenhallintajärjestelmä vähentää manuaalista työtä, inhimillisiä virheitä ja automatisoi manuaalisia prosesseja. Järjestelmä helpottaa vuokrasopimusten käsittelyä koko niiden elinkaaren ajan, sekä tehostaa vapaiden ja vuokrattujen tilojen hallintaa.
Vuokrauksenhallinnan avulla hallitset vuokrakohteet, osapuolet ja vuokrasopimukset, sekä yhdistät vuokrauksen tiedot graafiseen tilahallintaan. Lisäksi muodostat järjestelmällä helposti vuokrankorotuskirjeet sekä vuokralaskutusaineiston ja välität sen myyntireskontraan.
Toiminnallisuuksia
Vuokralaskujen tiedot muodostetaan sopimustietojen perusteella. Laskutietojen muodostaminen huomioi automaattisesti sopimuksen vuokralaskutukseen liittyvät tiedot, kuten voimassaolot, indeksikorotukset sekä vuokran porrastukset, joka vähentää vuokranlaskentaan liittyvää manuaalista työtä. Vuokralaskutusaineisto välitetään helposti integraatiolla myyntireskontraan. Lisäksi vuokrankorotuskirjeet voidaan muodostaa automaattisesti.
Toiminnallisuuksia
EG Optimaze tilhallinta on helposti laajennettavissa Älytoimisto -ratkaisuksi, joka hyödyntää järjestelmän kohde ja pohjakuvatietoja.
EG Worksense on älykäs työympäristön johtamiseen ja hybridityön mahdollistamiseen tarkoitettu ohjelmistoratkaisu. IoT-sensoreiden avulla voidaan kerätä dataa tilan käytöstä ja sisäilmasta reaaliaikaisesti päätöksenteon tueksi. Ratkaisuun kuuluva mobiilisovellus tarjoaa työntekijöille helpon ja sujuvan tavan varata itselleen sopiva työpiste ja parkkipaikka etukäteen tai vaikka lennosta.
Tietoturva on toimintamme keskiössä. EG Optimaze -ohjelmisto on tietoturva-auditoitu ja se täyttää korkean tason turvallisuuskriteerit. Meillä on pitkä kokemus korkea tietoturva -vaatimustason asiakkaiden parista.
Avaimet luotettavuuteen
Järjestelmään on toteutettu yli 120 integraatiota. Tarjolla on kymmeniä dokumentoituja rajapintoja tietojen siirtämiseksi ohjelmistoon sekä tietojen tarjoamiseksi ulkoisten järjestelmien käyttöön. Lisäksi meillä on vahva osaaminen yleisimpien toiminnanohjaus järjestelmien integroimiseksi EG Optimaze-järjestelmään.
Yleisimpiä integraatioita ovat:
Integraatioiden lisäksi EG Optimaze -ohjelmistoon voidaan käyttöönotto- tai käytönlaajennusprojektien yhteydessä toteuttaa kertaluonteisia tietojen sisäänlukuja eli migraatioita, jolloin kaikkea tietoa ei tarvitse syöttää käyttöönoton yhteydessä käsin.
Oletko tekemässä kiinteistötietojärjestelmähankintaa ensimmäistä kertaa
vai kilpailuttamassa uutta? Olemme tehneet sinulle ilmaisen oppaan, jonka tarkoitus on auttaa sinua muodostamaan näkemys organisaatiollesi sopivasta kiinteistötietojärjestelmästä ja listaamaan tarvittavat kriteerit tarjouspyyntöä varten.
Opas toimitetaan sähköpostiisi sen jälkeen kun olet täyttänyt lomakkeen.
Lue lisääLUTilla ollaan yleisesti aina etujoukoissa tekemässä kaikkea uutta. Oltiin mukana Lease-koekäyttäjien joukoissa antamassa käyttäjäkokemuksia järjestelmästä. Tässä yhteydessä nähtiin Leasen kehittyneisyys ja edut vanhaan ohjelmistoon verrattuna. Meille oli aivan selvää, että siirrymme mahdollisimman pian käyttämään uutta työkalua.Tony Vesterinen, toimitilapäällikkö, oppimis- ja tilapalvelut, LUT-yliopisto
Lue lisääUusi järjestelmä mahdollistaa tarkan kiinteistökustannusten seurannan ja auttaa optimoimaan tilankäyttöä, sekä tuo kaiken ajantasaisen tiedon yhteen paikkaan helposti saataville. Automatisoidut prosessit helpottavat mm. vuokrasopimusten ja laskutuksen hallintaa. Järjestelmä tarjoaa ajantasaisia raportointi- ja analytiikkatyökaluja, jotka tukevat kiinteistötietojen analysointia ja päätöksentekoa.Maiju Salo, kiinteistösihteeri, Hämeenlinnan kaupunki
Lue lisääOptimaze integroituu laajaan kokonaisuuteen, jolla varmistetaan saumaton ketju muun muassa tilatietojen, tilojen käytön, sopimushallinnan, vuokrien määräytymisen, kiinteistön hoidon ja asioinnin välillä.Toni Pallaspuro, tietohallintojohtaja Järvenpään kaupunki
Lue lisääEG Optimaze Lease on tarjonnut Varmalle lisäarvoa kiinteistöliiketoiminnan prosesseihin muun muassa graafisella tilanhallinnalla sekä uusilla integraatiomahdollisuuksilla liittyen esimerkiksi kulutushallinnan laskutukseen.Joel Kasurinen, liiketoiminnan kehitysasiantuntija, Varma
Lue lisääOptimaze-vuokrauksenhallintajärjestelmä on tuonut meille työajansäästöä sekä toiminnan tehokkuutta. Se on helpottanut sekä sisäisen että ulkoisen vuokrauksen määrittelyä. Saamme muun muassa vuokrauksenhallintajärjestelmään kirjanpitojärjestelmän toimintakulut.Hanna Mikkotervo-Adler, isännöitsijä, Nurmijärven kunnan toimitilakiinteistöt
Lue lisääHalusimme ratkaisun tuovan helpotusta ja sujuvuutta erilaisissa ja muuttuvissa työympäristöissä työskenteleville ihmisille.Niko Kauhanen, asiantuntija, Senaatti-kiinteistöt
Lue lisääTiesimme, ettemme käyttäneet toimistotilojamme mahdollisimman tehokkaasti, mutta tarvitsimme luotettavaa dataa todistaaksemme tämän. Halusimme myös tarkempaa tietoa siitä, miten erityyppisiä työtiloja käytetään ja kuka niitä käyttää.Olli Aalto, Facility Service Director, Verohallinto
Olemme Suomessa markkinajohtaja kiinteistö- ja toimitilajohtamisen SaaS-ratkaisuissa. Ohjelmistotuotteemme EG Optimaze tarjoaa työkaluja mm. laajojen kiinteistöportfolioiden hallinnoimiseen sekä vuokrauksen hallintaan. EG Worksense on teknologiaratkaisumme sujuvaan hybridityöhön ja työympäristön johtamiseen. Näiden tuotteiden parissa työskentelee noin 60 henkilöä Suomessa ja Norjassa. Toimipisteemme sijaitsee Espoon Leppävaarassa. Olemme osa pohjoismaista ohjelmistoyritys EG:tä
EG konsernin tavoitteena on kehittää huomisen vertikaalisia ohjelmistoja, joilla on kestävä vaikutus sekä asiakkaisiin että yhteiskuntaan. EG konserni työllistää yli 2 000 työntekijää pääasiassa Pohjoismaissa ja vuonna 2022 konsernin liikevaihto oli 2,1 miljardia Tanskan kruunua.
Haluamme olla apunasi kun mietit, miten voisit hallita kiinteistötietojanne paremmin tai sujuvoittaa vuokrauksenhallintaanne. EG Optimaze yhdistää kohdetiedot, graafisen tilanhallinnan ja vuokrauksen hallinnan yhdeksi saumattomaksi kokonaisuudeksi. Varaa 30 minuuttia kalenteristasi ja kerro meille siitä, niin laitamme kutsulinkin tulemaan.
EG Optimaze mahdollistaa tarkan kiinteistökustannusten seurannan ja auttaa optimoimaan tilankäyttöä
Tukeakseen monitilatoimistoa sekä vähentääkseen kustannuksia ja energiankulutusta EG ottaa asteittain käyttöön EG Worksensen kaikissa toimipisteissään.
LUT-yliopisto on ollut EG Optimaze -ohjelmiston käyttäjä jo vuodesta 2016 asti, ja marraskuussa 2023 tarjoutui mahdollisuus ensimmäisten joukossa lähteä pilotoimaan uutta vuokrauksenhallintamoduulia.
Uutta toimittajaa valittaessa tärkeitä kriteereitä olivat mm. toimittajan kokemus ja asiantuntemus, sekä käyttäjäystävällisen ja kustannustehokkaan järjestelmän löytäminen.
EG Jydacom paransi Rakennusliike Soimun työmaiden ja kassan ennustettavuutta ja toimii heille tärkeänä kasvun mahdollistajana.
EG Jydacom on ollut mukana tukemassa SSA Rakennuksen kasvutarinaa jo vuodesta 2019 alkaen.
Jydacom-järjestelmän tarjoama räätälöity kokonaisratkaisu rakennusalalla toimiville yrityksille oli ratkaisevin tekijä Aura Rakennus Oy:llä uuden järjestelmän valinnassa.
Consti Oyj on yksi Suomen johtavista korjausrakentamisen ja talotekniikan palveluyrityksistä. Yrityksen toimiala kattaa myös erilaisia uudisrakentamisen palveluja taloyhtiöille, yrityksille ja sijoittajille sekä julkiselle sektorille.
"EG EnerKeyn avulla pystymme keskittymään myymälöidemme energiankulutukseen entistä paremmin", sanoo K-ryhmän Norjan kiinteistöjohtaja Trond Martin Nettelhorst Tveit.
Kiitos mielenkiinnostasi saada meiltä uutisia.
Voit muuttaa asetuksiasi tai peruuttaa uutiskirjeemme tilauksen milloin tahansa. Kaikista sähköposteistamme löydät erillisen linkin tätä varten.
Rekisteröitymällä annat suostumuksesi sähköpostien ja tekstiviestien vastaanottamiseen EG Finlandilta ja sen tytäryhtiöiltä. Lisätietoja suostumuksesta ja peruutuksesta löydät täältä.
Parhain terveisin
EG Optimaze
Hybridityö on vakiintunut osaksi nykyaikaista työelämää, yhdistäen etä- ja toimistotyön joustavaksi kokonaisuudeksi. Tämä malli antaa työntekijöille vapauden valita työskentelypaikkansa, mutta samalla se haastaa organisaatiot tilankäytön, työympäristön suunnittelun ja yhteisöllisyyden ylläpidon osalta.
Tiesitkö, että rakennukset vastaavat lähes 40 % maailmanlaajuisesta energiankulutuksesta ja noin kolmasosasta CO₂-päästöjä?
Hybridityö ei ole enää vain trendi – se on uusi normaali, joka on muokannut toimistojen käyttöä ja ihmisten tapaa tehdä tietotyötä pysyvästi. Uudistettu EG Worksense vastaa näihin muutoksiin sekä mobiili- että web-sovelluksellaan.
LUT:illa on tällä hetkellä EG Optimaze-ohjelmistossa yhteensä 98 000m2, 23 rakennusta ja 118 vuokrasopimusta.
Hankkeen tavoitteena on saada käyttöön rakennusten hallintaa ja vuokrausta tehokkaasti palveleva tieto- ja laskutusaineistojärjestelmä.
Toimistotilojen on tarjottava joustavuutta ja teknologisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat tehokkaan työskentelyn niin toimistolla kuin etänä.
Järjestelmähankinnan tavoitteena oli erityisesti kehittää ja tehostaa Varman kiinteistöliiketoimintaan liittyviä prosesseja, toteaa Joel Kasurinen, liiketoiminnan kehitysasiantuntija, Varma.
Optimaze Lease on tuonut meille työajansäästöä sekä toiminnan tehokkuutta. Se on helpottanut sekä sisäisen että ulkoisen vuokrauksen määrittelyä, sanoo Mikkotervo-Adler.
Asiakkaidemme kannalta haluamme ratkaisun tuovan helppoutta ja sujuvuutta työympäristöissä työskentelyyn”, kertoo asiantuntija Niko Kauhanen, Senaatti-kiinteistöt.
Järvenpään kaupungin osalta tilahallinnan keskeinen tavoite oli saada järjestelmä, joka parantaa näkyvyyttä kaupungin käytössä olevien kiinteistöjen, rakennusten, tilojen ja niihin kohdistuvien taloustietojen osalta, sekä saada kokonaiskuva kaupungin kiinteistöistä toiminnan tueksi.
Yhtenä tärkeänä tavoitteena oli mahdollistaa resurssiviisaat päätökset järjestelmään kerääntyvän reaaliaikaisen datan avulla, kuten esimerkiksi tarjota omia tiloja yhteiskäyttöön kumppanivirastoille.
Haluaisitko lisätietoja tuotteistamme ja palveluistamme? Ota yhteyttä asiantuntijaamme keskustellaksesi organisaationne tarpeista ja kuinka voisimme olla apuna sinulle.