Asiakkaat
Teollisuus
Teollisuuden asiakasreferenssit.
Tutustu asiakasreferensseihimme
Kestävyys on hyvin monitahoinen asia. Se on ekologista, sosiaalista, taloudellista ja inhimillistä asioiden huomioimista siten, että maapallo säilyisi käyttökelpoisena ja toivottavasti nykyistä parempana tuleville sukupolville.Jari Aspegren, Darekonin laatupäällikkö
Energia on iso asia ja sen säästämisessä olemme onnistuneet varsin hyvin, vaikka tehtävää sielläkin vielä riittää. Tuotannossa kierrätetään paljon materiaaleja – lähes kaikki – ja huomioimme hankintapolitiikassamme materiaalien kierrätettävyyden mahdollisimman pitkälle. Jätemateriaalit myydään eteenpäin ja jätteen syntyminen minimoidaan kaikissa vaiheissa. Tämä on myös taloudellisesti kannattavaa.
Monilla asiakkaillamme on vahvat kestävyyden periaatteet ja me luonnollisesti sitoudumme niihin. Pyrimme myös kertomaan asiakkaille erilaisista vaihtoehdoista, raaka-aineista ja työmenetelmistä, ja yhteistyössä asiakkaan kanssa kehittämään tuotetta ja tuotantoa entistä kestävämmäksi ja taloudellisemmaksi.
Henkilökunnan hyvinvointi on viimeinen ja ehkä tärkein osa kestävyyttä ja korostuu yritystoiminnassa. Sosiaalinen kestävyys tarkoittaa esimerkiksi tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Inhimillinen kestävyys voisi tarkoittaa ainakin turvallisia työtapoja ja ympäristöä, jossa työ ei vaaranna kenenkään terveyttä.
Näihin tavoitteisiin me olemme sitoutuneet, ne on dokumentoitu johtamisjärjestelmäämme, otettu käyttöön kaikissa yksiköissämme ja niiden noudattamisesta näkyy todisteet kaikessa toiminnassamme”, kertoo Darekonin laatupäällikkö Jari Aspegren.