landskab-closeup1
24. syyskuuta 2021

Leva i Lysekil ja Lysekilin kunta yhteiseen vastuullisuusprojektiin EnerKeyn kanssa

BLOGI

Kirjoittanut Hanna Takkunen, Digital Marketing Specialist

Ruotsalainen energiayhtiö LEVA i Lysekil ja EnerKey, yksi Pohjoismaiden johtavista vastuullisuus- ja energianhallintaratkaisujen palveluntarjoajista, ovat allekirjoittaneet pilottisopimuksen digitaalisista energianhallintapalveluista. Yhteistyön päämääränä on tarjota Lysekilin kunnalle pilottihankkeen aikana käyttöön uusia digitaalisia työkaluja kiinteistöjen energiankulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. EnerKeyn digitaalisen Powered by EnerKey -alustapalvelun avulla paikalliset energiayhtiöt voivat vastata sekä asiakkaiden että sidosryhmien jatkuvasti kasvavaan vastuullisuus- ja energianhallintapalvelujen kysyntään.

LEVA i Lysekil on energiayhtiö, joka vastaa sähköverkoista, vedestä, viemäröinnistä ja kaukolämmöstä Lysekilin kunnassa. Tavoitteena on luoda kestävä yhteiskunta, jossa sekä talouskasvu että sosiaalinen hyvinvointi voidaan yhdistää hyvään ympäristöön. On tärkeää ottaa huomioon tulevat sukupolvet keskittymällä yhteiskunnan pitkän aikavälin hyötyihin. Uusilla digitaalisilla vastuullisuuden ja energianhallinnan palveluilla LEVA i Lysekil voi tukea Lysekilin kuntaa ja muita asiakkaitaan saavuttamaan vastuullisuustavoitteensa.

”LEVA i Lysekil ja Lysekilin kunta ovat tutkineet keinoja, joiden avulla olisi mahdollista yhdessä pienentää hiilijalanjälkeä ja syventää vastuullisuustyötä. Pilottiprojektin kautta EnerKey-alusta tarjoaa meille työkalun, joka antaa hyvän yleiskuvan jokaisesta kiinteistöstä ja sen energiansäästöpotentiaalista”, kertoo LEVA i Lysekilin Anders Petersson.


Powered by EnerKey kasvaa vahvasti Pohjoismaissa kumppanoitumalla energiayhtiöiden kanssa

Vastuullinen tulevaisuus on kaikkien yhteinen tavoite ja EnerKeyn päämääränä on olla energiayhtiöiden kumppani tulevaisuuden palvelujen kehittämisessä energiayhtiöiden loppuasiakkaille. Oikeiden työkalujen tarjoaminen energiayhtiöiden loppuasiakkaille ja paikallisten kuntien ympäristövaikutusten vähentäminen on tärkeä askel sen saavuttamisessa. Osana tanskalaista vertikaalisia ohjelmistoratkaisuja tarjoavaa EG A/S -konsernia, EnerKeystä on tulossa alan standardiratkaisun palveluntarjoaja Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa.

”Leva i Lysekil oli hyvin tietoinen loppuasiakkaiden tarpeista ja olemme iloisia, että he päättivät edetä kanssamme Powered by EnerKey -pilottiprojektiin”, kommentoi EnerKeyn Andreas Berglund.


Lisätietoja:

LEVA i Lysekil, Anders Petersson, Marketing Manager, anders.petersson@levailysekil.se, +46 (0)523-667816

EnerKey, Andreas Berglund, andreas.berglund@enerkey.com, +46 70 625 7703


LEVA i Lysekil:

LEVA on Lysekils Stadshus AB:n tytäryhtiö, jonka omistaa Lysekilin kunta. LEVA tekee tiivistä yhteistyötä omistajansa kanssa ja haluaa osallistua koko Lysekilin kunnan kehittämiseen ja vahvistamiseen yhteistyössä asiakkaidensa kanssa. LEVAlla on tällä hetkellä noin 75 työntekijää ja liikevaihto on noin 160 miljoonaa Ruotsin kruunua. Pääkonttori ja asiakaspalvelu, suunnittelu ja hallinto sijaitsevat Gåsebergissa, Brastadissa.

Lue lisää aiheesta Leva i Lysekil


EnerKey:

EnerKey Sustainability & Energy Management System (SEMS) on yksi Pohjoismaiden johtavista pilvipohjaisista resurssitiedon, energiankulutuksen ja vastuullisuuden hallinnan SaaS-palveluista. Palvelulla on ISO 50001 ja ISO 14001 -sertifikaatit. EnerKey SEMS on yli 1500 asiakkaan käytössä ja sillä hallitaan yli 140 000 mittapisteen tuottamat kulutustiedot 20 000 kiinteistössä.

EnerKey on osa EG A/S -konsernia. EG:n toimittamat vertikaaliset ohjelmistoratkaisut auttavat asiakkaita kasvattamaan liiketoimintaansa. EG työllistää yli 1500 henkilöä, joista suurin osa työskentelee Pohjoismaissa sekä yhteisessä kehitysyksikössä Puolassa. EG kehittää, toimittaa ja palvelee ohjelmistoillaan yli 21 000 asiakasta sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

Lue lisää aiheesta EnerKey
Lue lisää aiheesta EG A/S