S-Pankki Kiinteistöt käy päästöjen kimppuun tekoälyn avulla
S-Pankki Kiinteistöt hyödyntää EG EnerKeyn Ines-tekoälyä kiinteistöjen vastuullisuuden ja energianhallinnan johtamisessa. Datalla ja aktiivisella tekemisellä saatiin yhdessä vuodessa aikaan merkittäviä muutoksia.
S-Pankki Kiinteistöjen kokonaisenergiankulutus väheni vuodessa merkittävästi sen jälkeen, kun yhtiö otti käyttöönsä EG EnerKeyn vuoden 2020 alussa.
Kiinteistöjen etämittaroinnilla, kulutuslukemien ja poikkeamien analysoinnilla, raportoinnilla ja aktiivisella tekemisellä olemme säästäneet normeerattua kokonaisenergiaa 7,7 % suhteessa vuoden 2019 vertailukelpoiseen kiinteistökantaan.Aki Paavola, ylläpitopäällikkö, S-Pankki Kiinteistöt
Tämä tarkoittaa kiinteistöjen hiilidioksidipäästöjen vähentymistä 901 CO2-tonnilla.
”Käytännön esimerkkinä hiilidioksidipäästöjen vähennys vastaa Hanko–Ivalo-välin ajamista noin 5 990 kertaa keskimääräisellä henkilöautolla”, Paavola sanoo.
S-Pankki Kiinteistöjen ja EG EnerKeyn vuonna 2019 alkaneen yhteistyön tavoitteena oli koota kaikki kiinteistöjen energiatieto ja energiajohtaminen yhteen nykyaikaiseen ja älykkääseen alustaratkaisuun. Sittemmin yhteistyö on syventynyt entisestään, kun S-Pankki Kiinteistöt ryhtyi käyttämään tekoälyä apunaan kiinteistöjen vastuullisuuden ja energianhallinnan johtamisessa.
”Olemme ottaneet käyttöömme EG EnerKeyn tekoälyyn pohjautuvan EG Ines-palvelun. Hyödynnämme, jopa globaalilla mittakaavalla tarkasteltuna, ensimmäisten joukossa tekoälyä kiinteistöjen säästöpotentiaalien löytämisessä”, Paavola sanoo.
EG Ines on EnerKeyn SaaS-palvelun sisään rakennettu älykkyys, joka tunnistaa energiansäästöpotentiaalit automaattisesti ja auttaa samalla vähentämään ympäristövaikutuksia. Tekoäly etsii potentiaalisia energian ja päästöjen säästökohteita esimerkiksi kiinteistöjen ilmanvaihdosta, lämmityksestä ja muusta kulutuksesta.
Paavola muistuttaa, että energiatehokkuudesta huolehtiminen on olennainen osa vastuullista kiinteistösijoittamista ja -omistamista.
"Jotta energiatieto saadaan päätöksenteon tueksi kaikille organisaation tasoille, pitää saatavilla olla ajantasaiset ja luotettavat tiedot kiinteistöjen energiankulutuksesta."
S-Pankki Kiinteistöt on luonut jatkuvan parantamisen mallin, jossa nykytilan kartoituksen jälkeen seurataan aktiivisesti tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamista.
EG EnerKeyn SEMS-alusta mahdollistaa energiatehokkuuden ja vastuullisuuden jatkuvan parantamisen tuomalla selkeästi esille kiinteistön kuluttamat energialajit, eurot ja CO2-päästöt.
"Uudet työkalut tehostavat myös energialaskujen hallinnan ja vuokralaislaskutuksen prosesseja", Paavola sanoo.
S-Pankki Kiinteistöt Oy on S-Pankin kiinteistöjohtamispalveluja tuottava tytäryhtiö, joka tuottaa kiinteistösalkun johtamis- ja hallinnointipalvelut vakuutuskonserni Fennialle ja S-Pankin hallinnoimille rahastoille. Aiemmin Fennia Kiinteistöt -nimellä toiminut yhtiö siirtyi yrityskaupalla osaksi S-Pankkia elokuussa 2020.
S-Pankki Kiinteistöt
Tietoja yrityksestä
S-Pankki Kiinteistöt Oy hallinnoi, johtaa ja kehittää ammattitaidolla merkittävää kiinteistövarallisuutta Suomessa. Kohteisiin lukeutuu monipuolisia toimisto-, liike-, tuotanto- ja varastokiintiestöjä, business parkeja sekä kauppakeskuksia. S-Pankki Kiinteistöt Oy on osa S-Pankin Varallisuudenhoitoa.
Verkkosivusto
Ota yhteyttä
Haluaisitko tietää lisää tuotteistamme ja palveluistamme? Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, kerro yrityksesi tarpeista ja miten voisimme olla avuksi.
Soita meille numeroon +358 20 799 2101 tai ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella.
Vice President
Jaakko Huhta
Sales Process Lead
Taimi Rovanen