Soimu vaihtoi työmaahenkilöstön ja taloushallinnon yhteisestä toiveesta ERP-järjestelmäksi EG Jydacomin vuonna 2022. Talouspäällikkö Heidi Leinonen ja rakennuttajapäällikkö Harri Niemi toteavat, että ennustettavuutta ja reagointikykyä tukeva ERP oli heille välttämätön kasvun mahdollistaja.
Hyvä toiminnanohjausjärjestelmä tukee kasvua
Rakennusliike Soimu on rakennusalan moniottelija, joka rakentaa uudiskohteita yli 30 vuoden kokemuksella ympäri Suomen. Oman asuntotuotannon lisäksi joensuulaisyritys tarjoaa perusteellista urakointipalvelua kaikenlaisiin kiinteistöihin ja teollisuusrakentamiseen sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Lisäksi Soimulla on kattavat palvelut saneerausurakointiin.
Viime vuosien vahvan kasvun myötä Rakennusliike Soimulle tuli kriittisen tärkeäksi päivittää aiempi toiminnanohjausjärjestelmänsä nykyaikaan. Järjestelmän oli pystyttävä vastaamaan luotettavasti suurempiin volyymeihin ja monimutkaisempiin hankkeisiin. Aiemmassa ratkaisussa oli useita kompastuskiviä, joiden kanssa oli pärjäilty tiettyyn pisteeseen asti.
"Toive uudesta toiminnanohjausjärjestelmästä tuli meillä sekä työmaalta että taloushallinnosta. Talouspuolella ongelmia tuli esimerkiksi siitä, että automaattitiliöinti tuotti valtavasti vääriä kirjauksia. Oli todella työllistävää, kun jouduimme katsomaan tiliöinnin perään ja tarkistelemaan tietoja. Tilinpäätöskin oli ison vaivan takana", Soimun talouspäällikkö Heidi Leinonen kertoo.
"Työmaiden kannalta aiemmasta järjestelmästä puuttui tärkeitä toiminnallisuuksia. Järjestelmää ei ollut suunniteltu rakennusalan käyttöön, vaan se oli pienemmän toimijan ohjelma. Nykyinen Jydacom-järjestelmämme on isolle yritykselle paremmin sopiva. Ohjelmiston vaihtamisen ajankohta oli vielä mahdollista ilman resurssien lisäämistä. Nykyisellä liikevaihdolla se ei olisi ollut enää mahdollista", Soimun rakennuttajapäällikkö Harri Niemi toteaa.
Siirtymää nykyaikaiseen toiminnanohjausjärjestelmään Niemi ja Leinonen kuvailevatkin Soimulle käytännössä välttämättömäksi. Uudeksi järjestelmäksi Soimu valitsi EG Jydacomin, ja uusi ratkaisu otettiin käyttöön vuonna 2022.
"Suurimmalla osalla työntekijöistämme oli Jydacomista aiempaa käyttökokemusta, ja kaikilla oli siitä positiivinen mielikuva. Siksi oli helppo lähteä vaihtamaan", Niemi toteaa.
Ratkaiseva parannus tapahtui ennustettavuudessa
Viime vuosien haastavasta suhdannetilanteesta huolimatta Soimu on onnistunut uimaan vastavirtaan ja kasvattamaan liikevaihtoaan mukavalla tahdilla. Vuonna 2021 yrityksen liikevaihto oli 22 miljoonaa euroa, 53 miljoonaa vuonna 2022 ja vuonna 2023 jo reilut 72 miljoonaa. Niemen ja Leinosen mukaan menestyksen salaisuuksia ei ole vain yksi, vaan kyse on usean tekijän summasta: kovasta työstä, pätevästä henkilöstöstä, onnistuneesta toimialueen ja palvelujen laajentamisesta sekä yrittäjien harkitusta riskinottokyvystä.
Järjestelmävaihdoksessa tärkeitä tavoitteita Rakennusliike Soimulle oli parantaa työmaiden ja siten koko liiketoiminnan ennustettavuutta sekä tehdä kirjanpidosta selkeämpää, luotettavampaa ja tulevaisuuteen suuntautuvaa. Nämä tavoitteet ovat myös toteutuneet.
"Järjestelmä tukee nyt aidosti päivittäistä tekemistä ja mahdollistaa meille kehittymisen ja kasvun. Tiedot löytyvät heti eikä niitä ole piilotettu järjestelmän uumeniin", Niemi kertoo.
"Kun käyttäjä tallentaa tarvitsemansa raportointipohjat kertaalleen, ne toimivat aina halutulla tavalla myös ProCountorin puolella. Tiedot löytyvät nopeasti ja ymmärrettävässä muodossa, eikä työpäivä kulu hankalan järjestelmän kanssa taistellessa. Aiemmin emme voineet luottaa järjestelmään tai yhdistellä tietoja keskenään. Tämä aiheutti valtavia euromääräisiä riskejä, jos emme olisi itse olleet valppaana ja tehneet korjauksia. Nykyinen ratkaisu taas on ihan ehdottoman hyvä. Esimerkiksi osatuloutus on Jydacomissa selkeä ja ennusteesta näkee nopeasti, mihin ollaan menossa"Heidi Leinonen
Tiivistetysti Soimun kokemista hyödyistä ovat nousseet kirkkaimmiksi toiminnan ennustettavuus, tietojen luotettavuus ja järjestelmän selkeys. Merkittävää parannusta on tapahtunut myös siinä, että yksittäisen työmaan ajantasaisen kokonaistilanteen näkee heti. Tämä auttaa reagoimaan ajoissa havaittuihin riskeihin.
Sujuva siirtymä ja aitoa kumppanuutta
Leinonen ja Niemi toteavat, että järjestelmävaihdos vaatii totta kai aina paljon suunnittelua ja työtä. Tässä tapauksessa suurin hankaluus tuli tietojen saannissa vanhasta järjestelmästä, sillä monia tietoja piti käytännössä poimia käsin. Helpotusta toi osaltaan onnekas ajoitus: keskeneräisiä työmaita sattui olemaan siirtymähetkellä verrattain vähän.
"Vienti Jydacomiin oli helppoa, sillä saimme Jydacomilta tarkat ohjeet ja taulukot tarvittaviin tietoihin. Jydacomin puolelta kaikki toimi hyvin", Leinonen kertoo.
"Olen itse tehnyt järjestelmävaihdoksen urani aikana kahdesti, ja tämä vaihdos onnistui mielestäni verrattain kivuttomasti", Niemi toteaa.
EG Jydacomin puolelta asiakkuudesta vastaava projektipäällikkö Viivi Varjamo korostaa järjestelmäratkaisun lisäksi Soimun omaa aktiivisuutta ja kehityshalukkuutta tiedonhallinnan eteenpäin viemisessä.
"Pidän meitä etuoikeutettuja siinä, että pääsemme näkemään työssämme erilaisia yrityksiä ja toimintatapoja. Soimun kanssa yhteistyö on ollut alusta asti todella luontevaa, suoraa ja avointa, ja heidän kanssaan on ollut helppo lähteä rakentamaan nimenomaan kumppanuutta. He ovat antaneet meille matkan varrella myös hyviä kehitysehdotuksia ja ideoita. Tällainen palaute on todella arvokasta", Varjamo toteaa.
Tällä hetkellä EG Jydacomia käyttää Soimulla yli 60 henkilöä, mukaan lukien kaikki toimihenkilöt. Vaikka järjestelmävaihdos on vaatinut henkilöstöltä uuden opettelua, palaute on ollut varsin positiivista.
"Palaute on ollut kaikilla se, että Jydacom on nykyaikainen ja sitä on helppo käyttää. Lisäksi se on visuaalisesti miellyttävä, mikä on sikälikin iso asia, että sitä kuitenkin katsotaan parhaimmillaan monta tuntia päivässä", Leinonen sanoo.
"Jydacomin porukasta on myös sanottava, että avun saa aina nopeasti. Heissä näkyy aito halu asiakaspalveluun", Niemi toteaa.
Rakennusliike Soimu
Laadukasta rakentamista kymmenien vuosien kokemuksella
Rakennusliike Soimu on arvostettu rakennusalan yritys, joka on kasvattanut liiketoiminta-aluettaan viime vuosina usealle eri paikkakunnalle Suomessa. Vuosien kokemuksen myötä he ovat hankkineet asiantuntemusta sekä kaupallisten että yksityisten hankkeiden parissa, mukaan lukien asuinrakentaminen, liikerakentaminen ja julkiset rakennukset. Heidän keskittymisensä laatuun, vastuullisuuteen, toimintansa kehittämiseen ja asiakastyytyväisyyteen on tehnyt heistä luotettavan kumppanin asiakkaille, jotka etsivät ammattimaista ja laadukasta rakennuspalvelua.