Byggmakker ja Onninen valitsivat energiansäästöön EG EnerKeyn
"EG EnerKeyn avulla pystymme keskittymään myymälöidemme energiankulutukseen entistä paremmin", sanoo K-ryhmän Norjan kiinteistöjohtaja Trond Martin Nettelhorst Tveit.
"EG EnerKeyn avulla pystymme keskittymään myymälöidemme energiankulutukseen entistä paremmin", sanoo K-ryhmän Norjan kiinteistöjohtaja Trond Martin Nettelhorst Tveit.
Kun K-ryhmän omistamat tukkukaupat huomasivat tarvitsevansa paremman yleiskuvan energiankulutuksestaan, ne päättivät toimia nopeasti.
"Kunnianhimoisen ilmastotavoitteemme mukaisesti aiomme olla hiilineutraaleja vuoteen 2025 mennessä, ja energianhinta Norjassa oli seitsenkertainen vuonna 2022. Nämä yhdessä saivat meidät havahtumaan siihen, että tarvitsemme energianhallintajärjestelmän. EG EnerKeytä suositeltiin meille, ja olemme vakuuttuneita, että se on meille oikea vaihtoehto. Päätimme siis edetä heti, K-ryhmän Norjan kiinteistöjohtaja Trond Martin Nettelhorst Tveit kertoo.
EG EnerKeyn avulla myymäläpäälliköt saavat huomattavasti aiempaa paremman käsityksen myymälöidensä todellisesta kulutuksesta.
"Perinteisesti he ovat saaneet kulutustiedot kerran tai kahdesti vuodessa. EG EnerKeyn ansiosta he pystyvät tekemään dataan perustuvia päätöksiä, sillä järjestelmä tarjoaa heille automatisoidun ja päivittyvän yleiskuvan kulutuksesta. EG EnerKeyn avulla he voivat myös tarkastella sekä kulutushistoriaa että reaaliaikaista kulutusta", Nettelhorst Tveit sanoo.
"EG EnerKeyn ansiosta myymäläpäälliköiden on entistä helpompaa havaita, millainen vaikutus esimerkiksi valojen yöaikaisella sulkemisella, ilmanvaihdon säätämisellä tai lämpötilan alentamisella voi olla."K-ryhmän Norjan kiinteistöjohtaja Trond Martin Nettelhorst Tveit.
EG EnerKeyn ansiosta pystymme osoittamaan energiansäästötoimenpiteidemme vaikutuksen osana ESG-raportointiamme. Tämä auttaa meitä viestimään investointiemme arvosta niin sisäisesti omille työntekijöillemme kuin ulkoisesti sidosryhmillemme.
EG EnerKeyn käyttöönotto tukee Byggmakkerin ja Onnisen tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius.
"Olemme vuosien ajan tehneet töitä vähentääksemme kulutustamme. Olemme vähentäneet jätteen määrää myymälöissämme, optimoineet logistiikkaamme, ja äskettäin hankimme ensimmäisen sähköisen kuorma-automme. EG EnerKeyn avulla voimme keskittyä vielä enemmän myymälöidemme energiankulutukseen", Nettelhorst Tveit sanoo.
Byggmakkerin ja Onnisen palvelupaketti sisältää tietojen keruun Norwegian Elhubista, sähkön, kaukolämmön ja veden kulutusraportoinnin, päästöraportoinnin, automaattiset kulutushälytykset ja kommentit, sekä työkalut energiansäästötoimenpiteiden suunnitteluun, seurantaan ja hallintaan, kuten myös tavoitteiden asettamiseen ja seurantaan.
Byggmakker ja Onninen kuuluvat K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialaan. Alkuvuodesta 2023 Onninen osti Norjan merkittävimpiin sähkötuotteiden jakelijoihin kuuluvan Elektroskandia Norgen.
"Otamme EG EnerKeyn käyttöön myös keskusvarastollamme ja yhdeksällä Elektroskandia-myymälässämme Norjassa", K-ryhmän Norjan kiinteistöjohtaja Trond Martin Nettelhorst Tveit sanoo.
Byggmakker on yksi Norjan johtavista rakennustuotekaupoista. Sillä on myymälöitä ympäri maata, ja se palvelee sekä kuluttajia että ammattilaisia.
Onninen on yksi Pohjoismaiden johtavista sähkötuotteiden tukkukaupoista.
Onninen, joka palvelee teknisiä ammattilaisia, ja Byggmakker, joka palvelee sekä ammattirakentajia että kuluttajia, ovat Keskon omistuksessa
Haluaisitko tietää lisää tuotteistamme ja palveluistamme? Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, kerro yrityksesi tarpeista ja miten voisimme olla avuksi.
Soita meille numeroon +358 20 799 2101 tai ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella.
Vice President
Jaakko Huhta
Sales Process Lead
Taimi Rovanen