
SSA Rakennus on vuonna 2015 perustettu asunto- ja palvelutalorakentamiseen erikoistunut rakennusliike, jonka projektit keskittyvät pääasiassa pääkaupunkiseudulle. EG Jydacom on ollut mukana tukemassa SSA Rakennuksen kasvutarinaa jo vuodesta 2019 alkaen, kun Tuotannonhallinta Plus otettiin ensimmäisenä käyttöön. Tässä artikkelissa talousjohtaja Ilari Pisto kertoo, kuinka rakennusliikkeen arki on helpottunut kattavan ERP-ratkaisun käyttöönoton myötä ja millä tavalla EG Jydacom tukee nopeasti kasvavaa liiketoimintaa.

Kattava ERP-ratkaisu kasvun tueksi
EG Jydacomin käyttöönotto ajoittui SSA Rakennuksella kriittiseen hetkeen, juuri kun hankkeiden määrä alkoi kasvaa ja työmaiden talouden hallinta exceleissä ei enää sujunut samaan tahtiin kuin aiemmin. Yksinkertaiset ja manuaaliset taloushallinnon prosessit eivät enää riittäneet kasvavan yrityksen tarpeisiin, kun hankkeet monimutkaistuivat ja työmäärät moninkertaistuivat entiseen verrattuna.
Luotettavaa talousraportointia sujuvasti
Kokonaisratkaisun avulla esimerkiksi työmaiden hankintoja pystytään seuraamaan ajantasaisesti ja automaation ansiosta liiketoimintaa voidaan johtaa entistä tehokkaammin luotettavaan dataan pohjautuen. Monipuolisen talousdatan ja niistä muodostettujen ennusteiden ansiosta päätökset perustuvat faktoihin mutu-tuntuman sijaan.
EG:n ratkaisun avulla laskujen kierto on saatu tehokkaaksi, kuukausiraportointi on yksinkertaistunut ja talousdatan laatu on parantunut huomattavasti. Kun tiedot on viety järjestelmään oikein, pystymme periaatteessa tuottamaan tilintarkastuskelpoisia lukuja vaikka joka kuukausiTalousjohtaja Ilari Pisto
Kun taloushallinnon monimutkaiset prosessit on digitalisoitu, ne pysyvät hallinnassa jopa kevyellä organisaatiorakenteella.
"Olemme pystyneet pitämään talousorganisaation kevyenä, mikä olisi ollut mahdotonta ilman EG Jydacomin tarjoamaa automaatiota. Esimerkiksi osatuloutuksen tekeminen manuaalisesti olisi todella työlästä, mutta nyt se hoituu muutamalla napin painalluksella, kun taustadata on kunnossa", Pisto jatkaa.
Tee testi ja selvitä, sopiiko EG Jydacom yrityksellesi!

Yhteistyöllä kohti entistä digitaalisempaa rakennusalaa
Palvelun kehittäminen yhteistyössä asiakkaiden kanssa on EG Jydacomille ensisijaisen tärkeää. EG Jydacomin tuotekehityksen pilottiryhmään kuuluva SSA Rakennus on ollut tiiviisti mukana uuden ja kentällä erittäin odotetun JIIRI Kassavirtaennusteen kehittämisessä alusta alkaen.
Aiemmin meillä ei ollut näkyvyyttä esimerkiksi siihen, missä hankeessa oli tapahtunut muutoksia ja miten nykyinen ennuste poikkeaa edelliskuun tilanteesta. JIIRI Kassavirtaennusteella näen nyt helposti hankkeittain koko kassavirtaennusteen ja pystyn tekemään vertailua siihen, mitä ennuste on aiemmin ollut ja sitä kautta havainnoimaan, mihin suuntaan koko yhtiön kassa kehittyy.Talousjohtaja Ilari Pisto
"EG Jydacomin kanssa yhteistyö on sujunut hienosti. Olemme aina saaneet ammattitaitoista palvelua ja ongelmat on saatu ratkaistua nopeasti. Jydacomilla asiakkuutta selvästi arvostetaan", Pisto päättää.

SSA Rakennus Oy
Tietoja yrityksestä
SSA Rakennus Oy on asumista palvelevien rakennusten kuten asuntojen ja palvelukotien toteuttaja. Yhtiö kehittää esivalmistettuihin moduuleihin perustuvaa rakentamisen konseptia, joka tekee rakentamisesta sujuvampaa ja kestävämpää.
Verkkosivusto
Ota yhteyttä
Haluaisitko tietää lisää tuotteistamme ja palveluistamme? Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, kerro yrityksesi tarpeista ja miten voisimme olla avuksi.
Soita meille tai ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella.

Sales Manager
Arto Hankaniemi
Puh. 040 664 3115
Email: arto.hankaniemi@eg.fi

Sales Manager
Jussi Jalasaho
Puh. 050 576 8539
Email: jussi.jalasaho@eg.fi

Sales Director
Teppo Ahonen
Puh. 040 563 0299
Email: teppo.ahonen@eg.fi